Vasemmistoliiton tulee ajaa tasa-arvoista yhteiskuntaa, jossa elämä ei riipu ihmisen taloudellisesta tai sosiaalisesta taustasta. On kritisoitava jatkuvan talouskasvun ihannointia, joka on nopeasti tuhoamassa ympäristön, kulttuurin ja ihmisten hyvinvoinnin.
Vaadimme perustavanlaatuista muutosta tuotannossa, verotuksessa, työelämässä, kouluissa, terveydenhuollossa ja vaalijärjestelmässä. Tuotannon tehtävä on tukea ihmisten hyvinvointia, ei päinvastoin. Yhteiskunnan palveluiden tulee olla maksuttomia ja ne rahoitetaan progressiivisten verojen kautta. Poliittinen tavoiteohjelma on ohjelma kohti tällaista yhteiskuntaa.
Vasemmistoliiton poliittisen tavoiteohjelman tulee olla tiivis, konkreettinen ja selkeäkielinen, jotta sen käyttöarvo olisi mahdollisimman suuri. Asetettujen tavoitteiden tulee olla radikaaleja, eikä oman politiikan kärkiä saa katkaista ennakkoon. Konkreettiset vaatimukset antavat aatteelle sisältöä: on vältettävä kaikille hyvää -höttöä, jonka kaikki puolueet voisivat allekirjoittaa. Esimerkiksi jos termin ”oikeudenmukainen verotus” korvaa sanoilla ”pääomaveron kiristäminen”, tulee Vasemmistoliiton viesti esiin.
Ohjelman läpileikkaaviksi teemoiksi tulisi ottaa:
talous – demokratian ja julkisen omistuksen lisääminen talouselämässä
ympäristö – ilmastopäästöjen ja muiden ympäristövaikutusten minimointi
tasa-arvo – sukupuolesta, iästä ja taustasta ym. riippumatta
Vasemmistolinkin mielestä seuraavat kolmetoista asiaa on otettava puolueen tavoitteiksi. Lista ei sisällä kokonaista maailmanselitystä, vaan muutamia keskeisiä, konkreettisia ja ajankohtaisia vaatimuksia.
Vamos! – Vasemmistoliiton toiset muutostalkoot -seminaari keräsi 7.-8. marraskuuta Helsingin Harjun nuorisotalolle 50 vasemmistotoiminnan kehittämisestä kiinnostunutta. Vasemmistolinkin, Vasemmistonuorten ja KSL-opintokeskuksen järjestämässä kaksipäiväisessä tilaisuudessa kuultiin alustuksia, keskusteltiin ja suunniteltiin työryhmissä Vasemmistoliiton toiminnan kehittämistä.
Keskiviikkona päättyneet ylioppilaskuntien edustajistovaalit olivat vasemmistolle menestys. Vaalivoittoja
Vasemmistolinkki vietti YK:n päivän lauantaina 24.10. Helsingin Vaasanaukiolla Helsingin Vasemistoliiton palvelutoria pitäen. Kierrätyskirjat, Kansaun Uutisten Viikkolehdet, reilun kaupan kahvi, tee ja pullat tekivät kauppansa.
Valtioneuvoston ilmasto- ja energiapoliittinen selonteko oli ilahduttava, yllättävän rohkea. Se herätti minussa kaksi kriittistä kysymystä.
Vasemmistoliitto käynnisti puoluekokousvalmistelunsa hyvissä ajoin, kun ravintola Kaisaniemeen kokoontui varhaisena lauantaiaamuna hyvänkokoinen joukkio aktiiveja pohtimaan vasemmistopolitiikkaa.