Vasemmistoliitto käynnisti puoluekokousvalmistelunsa hyvissä ajoin, kun ravintola Kaisaniemeen kokoontui varhaisena lauantaiaamuna hyvänkokoinen joukkio aktiiveja pohtimaan vasemmistopolitiikkaa.
Seminaari toimi lähtölaukauksena Vasemmistoliiton poliittisen tavoiteohjelman valmisteluprosessille. Puoluekokous on vasta ensi vuoden kesäkuussa, mutta tavoiteohjelmaa aiotaan nyt hinkata kunnolla, ja tarkoitus on järjestää monenlaista seminaaria eri puolilla maata.
Asiakirjamystiikka selventämään: Vasemmistoliitolla on kaksi tärkeää ohjelmapaperia, periaateohjelma (tunnetaan myös nimellä puolueohjelma) ja poliittinen tavoiteohjelma (poliittiset tavoitteet seuraavalle puoluekokouskaudelle). Nyt keskusteltiin siis jälkimmäisestä. Bonuksena poliittiselle tavoiteohjelmalle on se, että se valmistuttuaan sisältänee myös tärkeimmät teemat, joilla lähdetään eduskuntavaaleihin 2011, jos hallitus ei kaadu ennen sitä.
Vasemmistoliiton puheenjohtaja Paavo Arhinmäki piti oman puheenvuoronsa vasta seminaarin lopuksi, mutta hänellä oli tärkeä viesti: poliittisen tavoiteohjelman valmistelussa ei kuvia kumarrella. Kaikki vanhat itsestäänselvyydet kyseenalaistetaan ja ohjelma kirjoitetaan puhtaalta pöydältä.
Mitä pöytään sitten katettiin ensimmäisessä seminaarissa? Alustuksissa käsiteltiin kapitalismin kriisiä, ilmastonmuutoksen haastetta, vanhuspalveluja, koulujärjestelmää sekä työtä ja toimeentuloa.
Talouspuhe politisoitava
Taloustieteen opiskelija ja pamfletisti Otto Bruun piti kapitalismin kriisiä tilaisuutena talouspuheen politisoimiselle. Lama tulee jatkumana vielä jonkin aikaa, ja sen aikana ei voida harjoittaa vanhaa politiikkaa, joka tähtää kasvavan kansantuotteen jakamiseen konsensuksessa. Sen sijaan vasemmistolla olisi nyt tilaisuus ottaa asioita haltuun ja hankkia uusia poliittisia voittoja. Esimerkiksi Bruunin mielestä ympäri maailmaa nyt harjoitettavaan pankkien tulemiseen tulee kuulua myös pankkien kansallistaminen. Jos pankkeja tuetaan, on vastineeksi saatava pankkien osakkeita.
Koska kaikki puhuvat nyt elvytyksestä, on elvytyspuhe politisoitava. On löydettävä oma linja, vasemmistolainen elvytyspolitiikkaa. Sitä hahmotellessa voi pitää mielessä vaikka sen, että länsimaisissa talouksissa työntekijöiden reaalitulot eivät ole nousseet sitten 70-luvun lopun.
Rakennesiirtymä vähähiiliseen yhteiskuntaan
Ilmastonmuutoksen haasteista alustivat ympäristöneuvos Sauli Rouhinen ja SLL:n Leo Stranius. Rouhinen peräänkuulutti yhteiskunnan rakenteellista siirtymää kohti vähähiilistä ja ekotehokasta taloutta. Rouhinen korosti myös sitä, että kestävä kehitys sisältää ekologisen kestävyyden lisäksi elämisen laatuun liittyviä komponentteja. Rakennesiirtymän tuloksena syntyvä kestävä yhteiskunta tulee siis olemaan sekä ekologisesti kestävä että elämänlaadullisesti nykyistä parempi. Suomessa rakenteellisia muutoksia tulisi miettiä erityisesti metsä- ja energiasektoreilla sekä yhteiskuntarakenteessa.
Leo Straniuksen mukaan päästövähennystarve vuoteen 2050 mennessä on 80-95 prosenttia. Muissa pohjoismaissa on jo otettu haltuun ilmastojohtajuus, Suomi laahaa kaukana perässä. Esimerkiksi Kööpenhamina aikoo maailman ensimmäiseksi hiilineutraaliksi pääkaupungiksi ja Norja aikoo olla kokonaan hiilineutraali vuoteen 2030 mennessä. Straniuksen mukaan tavoitteeksi on otettava siirtyminen hiilineutraaliin yhteiskuntaan, ja tämä tavoite on pidettävä tähtäimessä koko ajan.
Stranius luetteli Suomen luonnonsuojeluliiton politiikkaehdotuksia, jotka hyvin voisivat tulla osaksi Vasemmistoliiton ohjelmaa. Näitä ovat esimerkiksi hiilineutraaliustavoite vuoteen 2050 mennessä, ilmastolain hyväksyminen, sitovien päästövähennysohjelmien saaminen kuntiin ja maakuntiin, energian kulutuksen kasvun pysäyttäminen ja kääntäminen laskuun, ydinvoimasta luopuminen nykyisten voimaloiden lupien umpeutuessa, kattonopeuksien alentaminen, maksuton joukkoliikenne sekä ilmastoystävällisen ruoan kulutuksen lisääminen.
Vapaus työssä vai työstä?
STTK:n talouspoliittinen asiantuntija Ralf Sund lateli pöytään omat teesinsä provokatiiviseksi tarkoitetussa alustuksessaan. Sundin mukaan työn muutos antaa nyt paljon ajateltavaa sekä vasemmistolle että ammattiyhdistysliikkeelle.
Ensinnäkin nykytilanne on Sundin mukaan paradoksaalinen. Elämme nopeasti kasvavan massatyöttömyyden aikaa, mutta samalla pitäisi valmistautua nurkan takana varmuudella häämöttävään työvoimapulaan. Niin kutsuttu “uusi työ” erotuksena vanhalle tehdastyölle työllistää kasvavan osan työvoimasta. Vasemmistolle on Sundin mukaan ollut perinteisesti tärkeää ‘reppanoista’ eli vähäisen järjestäytymisasteen työntekijöistä, kuten pätkätyöläisistä ja maahanmuuttajista huolehtiminen.
Ammattiyhdistysliike on perinteisesti ajanut liksojen kasvattamista, mutta tutkimukset osoittavat työntekijöiden haluavan muuta. Palkansaajat toivovat työn sisällön parantamista ja arvostuksen lisäämistä. Toisaalta kasvava vauraus ei enää lisää onnellisuutta, bkt:n kasvu ja hyvinvoinnin lisääntyminen eivät enää seuraa toisiaan.
Vasemmiston analyysi työstä on ollut ristiriitaista. Toisaalta kannustetaan pakoon työstä: eläkeiän nostoyritys teilattiin onnistuneesti vasemmiston suunnalta ja esimerkiksi eläkeputki on ollut vasemmistolle tärkeä. Toisaalta vasemmisto on kritisoinut perustuloa, joka oleellisesti on väline paeta ahdistavasta tai ikävästä työstä. Sund tiivisti oman näkemyksensä sloganiin “vapautuminen työssä, ei työstä”. Työelämän laatua on siis hänen mukaansa mahdollistaa kehittää niin, että työssä viihdytään.
Sund halusi keskusteluun nostettavaksi työelämän modernin dynamiikan: vuodessa alkaa 800 000 työttömyysjaksoa. Kolmannes työvoimasta kokee siis vuodessa työsopimuksensa päättymisen tai katkaisemisen. Työsuhteiden päättymisistä ylivoimaisesti suurin osa on määräaikaisuuksien päättymisiä.
Ex-kansanedustaja Anne Huotari korosti omassa esityksessään täystyöllisyyden tavoitetta yhdistettynä kuuden tunnin työpäivään, minimipalkan käyttöönottoa ja “aktiivista kansalaispalkkamallia”, jonkinlaista määräaikaista perustuloa.
Omia tavoitteita esille
Alustusten täyttämään päivään ei mahtunut paljoa keskustelua, mutta toisaalta suurin osa alustuksista oli korkeatasoisia. Epäselväksi jäi ainakin minulle, miten poliittisen tavoiteohjelman prosessi nyt etenee. Hyviä ajatuksia on kuultu, poliittisten tavoitteiden jalostaminen on edessä. Ainakin Vasemmistolinkin piirissä voisi nyt olla syytä ryhtyä miettimään omia tavoitteitamme Vasemmistoliiton poliittiseen tavoiteohjelmaan, ja jalostaa ne listaksi vaikkapa seuraavaan seminaariin mennessä.
PS. Seminaarista juttu myös Kansan Uutisissa, http://www.kansanuutiset.fi/uutiset/2012450.html