Vasemmistolinkki

Lopetetaan asunnottomuus -mielenosoitus Asunnottomien yönä 17.10.

26.09.2009

Kutsu

LOPETETAAN ASUNNOTTOMUUS -mielenosoitukseen ja julkiseen talonvaltaukseen 17.10.2009

Järjestämme osana Asunnottomien yön tapahtumia mielenosoituksen, joka lähtee Hakaniemen torilta klo 15. Mielenosoituksen päätteeksi Asuntotoiminta-verkosto toteuttaa väkivallattoman kansalaistottelemattomuusaktion ja valtaa talon protestina asumisen kalleudelle ja kiinteistökeinottelulle.

Emme valtaa taloja hyväntekeväisyydestä vaan siksi, että taistelemme yhteisen etumme puolesta. Tarve löytää edullinen asunto yhdistää moninaisen joukon ihmisiä, joiden asuminen on epävarmalla pohjalla. Lisäksi nykyinen talouskriisi aiheuttaa toimeentulon epävarmistumista yhä useammalle. Opiskelijat, työttömät, työssäkäyvät ja pienyrittäjät kuuluvat kaikki prekaarissa asumistilassa olevien ryhmään eli heidän etunsa on yhtenevä asunnottomien kanssa.

Taistelemme sekä pitkäaikaisasunnottomuutta vastaan että uusia asunnottomuuden muotoja kuten nuoriso- ja ns. pätkäasunnottomuutta vastaan. Näitä ongelmia ratkaistaan ainoastaan tuottamalla kysynnän kattava määrä edullisia vuokra-asuntoja. Muutosta tarvitaan, ja muutoksen alkuna – ainakin tässä asuntokysymyksessä – voivat olla Asunnottomien yön tapahtumat.

Asuntotoiminta-verkostossa toimii mm. samoja ihmisiä, jotka järjestivät Asunnottomien yön 2008 hätämajoituksen ja vaalimökkien valtausaktion sekä tammikuussa 2009 hätämajoitusvaltauksen, jonka poliisi lopetti väkivallan uhalla kahden tunnin jälkeen. Mukana toiminnassamme on myös ihmisiä, jotka ovat olleet mukana prekariaatti-, Opiskelijatoiminta- ja Murrostorstai 2009 -verkostoissa

Lue lisää http://asuntotoiminta.blogsome.com

  • Etusivu
  • Vaalit
  • Vasemmistolinkki
  • Ihmiset
  • Kalenteri
  • Punavihreä tulevaisuus
  • Materiaalit
Tweets by vaslinkki

RSS Vasemmistoliitto

  • Timo Furuholm: Suomi avaa ovea ydinaseille ja se on virhe
  • Veronika Honkasalo: Miksi opiskelijoita ohjataan lopettamaan opintonsa toimeentulotuen vuoksi?
  • Minja Koskela: Hallituksen on kerrottava kansalaisille nettosopeutuksensa todellinen summa
  • Jessi Jokelainen: Perustulon aika on nyt
  • Timo Furuholm: Pyörävarkausepidemia kuriin kansallisella polkupyörärekisterillä

RSS Kansan Uutiset

  • Ydinaserajoitusten purkaminen tuo riskejä: ”Virhe” 09.06.2026 Kansan Uutiset
  • Vain osa Naton kustannuksista tunnetaan – Epäsuorien kustannusten arvio puuttuu 09.06.2026 Kansan Uutiset
  • Ryhmäteatterin Westö-tulkinnassa näyttelijät ovat parasta – Missä kuljimme harhaan? 09.06.2026 Kansan Uutiset
  • Viivyttely luontotoimissa lisää niin kustannuksia kuin riskejäkin 09.06.2026 Kansan Uutiset
  • Kun kesätöitä ei saa, joutuu valitsemaan: Opiskelu vai toimeentulotuki? 08.06.2026 Kansan Uutiset