Vasemmistolinkki esittää Veronika Honkasaloa ehdolle Vasemmistoliiton varapuheenjohtajaksi

veronikaHelsingin toiseksi suurin Vasemmistoliiton osasto Vasemmistolinkki esittää Veronika Honkasaloa ehdolle puolueen varapuheenjohtajaksi. Esitys tehtiin yksimielisesti osaston kokouksessa 22.2.2016.

Vasemmistoliiton toiminta on uudistunut Helsingissä vahvasti viime vuosina ja jäsenmäärä ja kannatus on kasvanut merkittävästi. Valtuutettuna ja valtuustoryhmän puheenjohtajana Honkasalo on ollut keskeisellä paikalla vauhdittamassa uusia tekemisen ja viestinnän tapoja. Tätä uudistumista ja kasvujohteisuutta tarvitaan myös Vasemmistoliiton valtakunnalliseen politiikkaan.

Hallituksen leikkauspolitiikka kohdistuu erityisesti naisiin. Samaan aikaan rasismi ja naisviha nostavat Suomessa päätään. Vasemmistolinkin mielestä vaikea tilanne avaa myös uusia mahdollisuuksia feministiselle ja antirasistiselle politiikalle. Siksi puoluejohtoon tarvitaan Honkasaloa, joka on poliittisen kentän näkyvimpiä toimijoita näissä kysymyksissä.