Vasemmistolinkki

Uusi Peruste on ilmestynyt

11.12.2010

Vasemmistofoorumin Peruste-julkaisusarjan numero 2/2010 on ilmestynyt. Toisen numeron teemana on Arvo.

Politiikan tehtävänä ei ole pelkästään maailman selittäminen, vaan myös sen muuttaminen. Muutospyrkimysten suunta riippuu siitä, millaista maailmaa tavoitellaan – ja tämä kytkeytyy siihen, millaisia muutoksia pidetään tavoittelemisen arvoisina eli arvokkaina. Arvopolitiikka kuvaa politiikan teon tapaa, joka kiinnittyy abstrakteihin ”arvosanoihin”, kuten lähimmäisenrakkaus, turvallisuus, hyvinvointi tai oikeudenmukaisuus määrittelemättä kuitenkaan, millaisia arvoja noilla sanoilla tarkkaan ottaen tarkoitetaan.

Arvopolitiikan korvaaminen jollain muulla ei kuitenkaan merkitse sitä, että arvot voitaisiin eliminoida politiikasta. Epämääräisen arvopuheen sijaan politiikalta vaaditaan tarkkaan muotoiltuja näkemyksiä siitä, miten kaikki hienolta kuulostavat arvosanat oikein ymmärretään. Arvo-teemanumero pureutuu arvoihin ja arvon käsitteeseen politiikan ja poliittisten vastakkainasettelujen osana.

Tutustu uuden Perusteen sisältöön ja lataa itsellesi pdf osoitteessa http://www.vasemmistofoorumi.fi/index.php?option=com_content&task=view&id=224&Itemid=104. Julkaisua voi myös tilata maksutta Vasemmistofoorumista: info@vasemmistofoorumi.fi.

  • Etusivu
  • Vaalit
  • Vasemmistolinkki
  • Ihmiset
  • Kalenteri
  • Punavihreä tulevaisuus
  • Materiaalit
Tweets by vaslinkki

RSS Vasemmistoliitto

  • Timo Furuholm: Suomi avaa ovea ydinaseille ja se on virhe
  • Veronika Honkasalo: Miksi opiskelijoita ohjataan lopettamaan opintonsa toimeentulotuen vuoksi?
  • Minja Koskela: Hallituksen on kerrottava kansalaisille nettosopeutuksensa todellinen summa
  • Jessi Jokelainen: Perustulon aika on nyt
  • Timo Furuholm: Pyörävarkausepidemia kuriin kansallisella polkupyörärekisterillä

RSS Kansan Uutiset

  • Ydinaserajoitusten purkaminen tuo riskejä: ”Virhe” 09.06.2026 Kansan Uutiset
  • Vain osa Naton kustannuksista tunnetaan – Epäsuorien kustannusten arvio puuttuu 09.06.2026 Kansan Uutiset
  • Ryhmäteatterin Westö-tulkinnassa näyttelijät ovat parasta – Missä kuljimme harhaan? 09.06.2026 Kansan Uutiset
  • Viivyttely luontotoimissa lisää niin kustannuksia kuin riskejäkin 09.06.2026 Kansan Uutiset
  • Kun kesätöitä ei saa, joutuu valitsemaan: Opiskelu vai toimeentulotuki? 08.06.2026 Kansan Uutiset