Osallistuin viikko sitten viikonloppuna Tukholmassa järjestettyyn Sosialistiseen foorumiin. Jokavuotisiin “vasemmiston kokoontumisajoihin” osallistui tälläkin kertaa useita tuhansia ihmisiä: sosialidemokraatteja, vasemmistopuolueen toimijoita ja erilaisten ei-puoluepoliittisten ryhmien, kuten solidaarisuusverkostojen ja laitavasemmistolaisten fraktioiden, aktiiveja. Tapahtuma muistuttaa monella tapaa sosiaalifoorumia sillä erotuksella, että kaikki osallistuvat tahot ovat joko julkivasemmistolaisia tai eivät ainakaan vierasta osallistumista julkivasemmistolaiseen tapahtumaan. Sosialistisen foorumin virallisia järjestäjiä olivat Ruotsin ammattiliittojen keskusjärjestö LO:n Tukholman aluejärjestö ja työväen sivistysjärjestö ABF:n Tukholman paikallisjärjestö.
Keskustelutilaisuuksia oli yhden lauantaipäivän aikana kuutisenkymmentä ja teemat vaihtelivat Iranin tilanteesta ruotsalaisten lähipalvelujen puolustamiseen. Erityisenä painopisteenä oli kuitenkin se, kuinka vasemmisto ottaa itselleen takaisin aloitteen ennen seuraavia parlamenttivaaleja ja kuinka sosialidemokraatit, vasemmistopuolue ja ympäristöpuolue luovat keskenään toimivan “punavihreän allianssin”.
Osallistuin tapahtumassa sekä sosialidemokraattien järjestämiin tilaisuuksiin että vasemmistopuolueen tilaisuuksiin. Todella monet tilaisuudet olivat kuitenkin puoluerajat ylittävällä yhteistyöllä järjestettyjä. Osallistujien ikä- ja sukupuolijakauma oli laidasta laitaan, mutta tapahtumien järjestäjinä oli usein nuoriso- ja opiskelijajärjestöjä sekä erilaisia aatteellisia aikakauslehtiä.
Sosialidemokraatit vaativat suuntaa vasemmalle
Sosialidemokraattisissa tilaisuuksissa henki oli vasemmistolainen: kolmannelle tielle vaadittiin kuolemaa. Erityisesti nuorten sosialidemokraattien tilaisuuksissa henki oli selkeästi aistittavissa.
Ks. esim. sd-nuorten Tvärdrag-lehdessä julkaistu I den tredje vägens ruiner -artikkeli: http://www.tvardrag.se/index.php?te_id=583
Ja Tvärdragin päätoimittajan Daniel Suhosen artikkeli Politisk sorg Ordfront-lehdessä:
http://www.ordfront.se/Ordfrontmagasin/Artiklar%202009/Daniel%20Suhonen%20POlitisk%20sorg%205_09.aspx
Nuorten demarifeministinaisten (Unga S-kvinnor Rebella) järjestämässä tilaisuudessa puhuttiin vasemmiston suhteesta luokka-analyysiin. Sosialidemokraattisten opiskelijoiden puheenjohtaja Kajsa Borgnäs totesi, että demareiden alennustilan taustalla on pitkälti se, että 1990-luvulta lähtien liike lakkasi puhumasta luokkayhteiskunnasta. Vaikka elinkeinoelämä yrittää luoda illuusiota siitä, että yhteiskuntaluokkia ei enää ole ja työväenluokkaan identifioituminen on vaikeaa esimerkiksi siksi, että kukaan ei halua tulla määritellyksi yhteiskunnan “alaluokkaan” kuuluvaksi, on luokka-analyysi silti välttämätöntä vasemmistolaiselle politiikalle. Luokkaerot ovat nyt laajemmat kuin koskaan, joten aihe on kaikkea muuta kuin vanhanaikainen. Feministisessä tilaisuudessa korostettiin myös sitä, että luokka-analyysissa keskeistä on myös sukupuolivaikutusten huomioon ottaminen: luokka-asema ja sukupuoli ovat keskeisimpiä epätasa-arvoa selittäviä tekijöitä.
Kohti punavihreää allianssia: löytyykö pienin yhteinen nimittäjä?
Oli miellyttävä huomata, kuinka suosittuja erityisesti vasemmistopuolueiden tilaa käsittelevät tilaisuudet olivat. Ihmiset suorastaan tungeksivat päästäkseen kuulemaan kolmen puolueen toimijoiden analyyseja yhteistyön mahdollisuuksista ja reunaehdoista. ja päästäkseen osallistumaan keskusteluun punavihreästä allianssista. Ympäristöpuolue ei osallistu Sosialistiseen foorumiin virallisesti puolueena, vaan sen jäsenet osallistuvat tapahtumaan lähinnä yksityishenkilöinä tai kutsuttuina panelisteina. Haluaisin nähdä sen hetken, jolloin Suomessa olisi mahdollista luonnostella punavihreää puoluerajat ylittävää yhteistyötä näin avoimesti!
Vasemmistopuolueen tilaisuudessa puolueen puoluesihteerille Anki Ahlstenille esitetyistä kysymyksistä saattoi kuitenkin päätellä, että koalition rakentaminen ei ole ongelmatonta. Huolestusta aiheutti ainakin se, mitkä tulevat olemaan vasemmistopuolueen kynnyskysymykset hallituskoalitioon osallistuttaessa. Mikäli selkeää linjaa ei ole, on mahdollista joutua pelkän apupuolueen asemaan ja tämä vie mahdollisuuksia aidolta vaikuttamiselta. Ingrid Fiskaa Norjan SV:sta varoitti hallitusyhteistyön negatiivisista puolista: oma linja saattaa hämärtyä ulospäin ja puolueen konkreettiset saavutukset saattavat jäädä näkymättömiin. Fiskaa antoikin ymmärtää, että SV mahdollisesti uudistaa hallitustaktiikkaansa ja tuo vastaisuudessa useampia hallitusta jakavia kysymyksiä julkisuuteen. Näin ihmiset näkevät mikä puolueen rooli on hallituksessa: sosialidemokraattien painostaja vasemmalle.
Hegemonian saavuttaminen tarvitsee vasemmistolaisen julkisuuden luomista
Toisin kuin Suomessa, Ruotsissa katsotaan työväenlehdistön panoksen olleen varsin vaatimaton hyvinvointivaltion luomiskamppailussa. Ruotsalainen media on aina ollut porvarillinen, mutta vasta nyt, kun hegemonia yhteiskunnassa on kääntynyt porvarien eduksi, nähdään tarve vasemmistolaisen julkisuuden laajemmalle henkiin herättämiselle. Verkkokampanjointi on jo nykyisellään paljon Suomea edellä.
Porvarillinen hegemonia ei kuitenkaan ole syntynyt tyhjästä. Keskusteluissa nostettiin esiin, että viime vuosina porvarillisella rahoituksella on perustettu noin 90 think tankia, sanomalehteä ja verkkoportaalia. Nyt nämä panostukset alkavat tuottaa tulosta. Ruotsalaiset vasemmistolaiset vastaavat julkaisut tehdään pääsääntöisesti vapaaehtoisvoimin, ks. esim. Tankesmedjan Konflikt: http://www.dagenskonflikt.se/
Erityisenä toiveena ruotsalaisilla on vasemmistolaisen päivälehden perustaminen norjalaisen Klassekampen lehden malliin: http://klassekampen.no/
Klassekampen on menestynyt erityisesti siksi, että alun perin pienen maolaispuolueen lehdeksi perustettu julkaisu on ottanut etäisyyttä puoluepolitiikkaan ja se toimii nykyään laajasti vasemmiston äänitorvena. Rahoituksena lehti saa pääsääntöisesti norjalaisilta ammattiliitoilta. Sosialidemokraattisten nuorten Tvärdrag-lehden päätoimittaja Daniel Suhonen osoitti syyttävää sormea LO:n suuntaan. LO:lla kuulemma olisi resursseja vaikka kuinka vasemmistolaisen päivälehtitoiminnan henkiin herättämiseksi, jos tämä nähtäisiin olennaiseksi. Suhonen heitti kuitenkin epäilyksen, että LO:ssakaan ei uskallettaisi antaa vapaita käsiä vasemmistolaiselle journalismille, vaan suhtaudutaan epäilevästi kaikkeen, mitä ei voida itse kontrolloida.