Taloustieteilijä, emeritusprofessori Robin Hahnelin mukaan viime vuosikymmenet ovat osoittaneet, että uudistuspolitiikka, joka jättää kapitalismin perusrakenteet koskemattomiksi, ei voi saavuttaa kestäviä voittoja. Hahnel puhui ke 12.9. “Sosialidemokratian kriisi ja vasemmiston tulevaisuus” -tilaisuudessa, jossa Vasemmistolinkki oli yksi järjestäjistä.
Robin Hahnel esitti luentonsa aluksi kolme kysymystä, joihin esitys pyrki vastaamaan. Miksi hyvinvointivaltio on hylätty? Onko hyvinvointivaltio mahdollinen uusliberaalissa globaalissa taloudessa? Millaista talouspolitiikkaa vasemmiston tulisi tavoitella?
Vastaus ensimmäiseen kysymykseen on helppo: tahot, jotka vastustivat hyvinvointivaltion rakentamista alunperinkin, ovat tulleet fiksummiksi ja tehokkaammiksi ja ovat ottaneet vallan. Occupy Wall Street -liikehdintä on äärimmäinen hätähuuto tilanteessa, jossa turvaverkot on leikattu ja tuloerot kasvaneet käsittämättömiksi. Mutta miten tähän on tultu?
Hahnel hahmottaa käänteen vaiheeseen, jossa sosialidemokraattinen liike muuttui vähitellen toisenlaista talousjärjestystä vaativasta liikkeestä reformistiseksi toimijaksi, joka ajaa pelkästään parempaa kapitalismia. Esimerkiksi Ruotsin sosialidemokraattisen puolueen lähihistoriasta on paikannettavissa ajanjakso, jolloin uudet talouspoliittiset asiantuntijat toivat puolueeseen uusliberaalisia ideoita, kuten finanssitalouden deregulaation.
Hahnelin mukaan sosialidemokraatit tekivät vaihtokaupat: vastineeksi yhteiskunnallisesta hyväksynnästä he hyväksyivät kapitalismin perusrakenteiden koskemattomuuden.
Vasemmisto taas on aina ymmärtänyt, että kapitalismin nykyiset rakenteet säilyttämällä emme voi saavuttaa demokratiaa tai ekologista kestävyyttä.
– 50/60/70-luvuilla minä ja muut uskoimme, että reformit vievät meidät hitaasti mutta varmasti eteenpäin. Nyt olemme oppineet, että näin ei mitenkään välttämättä ole. Vuosikymmenien uudistusten tulokset voidaan pyyhkäistä hetkessä pois jonkin sopivan kriisin varjolla, Hahnel sanoi.
Vasemmiston ei pidä vaipua tässä tilanteessa epätoivoon, vaan on vaadittava koko järjestelmän vaihtamista. Luovuttaako tässä muka pitäisi?, kysyy Hahnel.
Samalla saadaan vastaus toiseen kysymykseen: Hahnelin hyvinvointivaltio on mahdollinen myös globaalissa taloudessa. Sen toteuttaminen on vain vaikeampaa kuin kansallisella tasolla.
Euroopan tasolla sosialidemokraatit olivat Hahnelin mukaan unessa, kun rahaliiton ehdoista sovittiin. Valtioiden velkaantumiselle asetettu katto estää keynesiläisen elvytyspolitiikan. Euroopan keskuspankin ainoaksi missioksi on jäänyt inflaation pitäminen alle 1,5 prosentissa, kun samaan aikaan osat Eurooppaa ovat vajonneet massatyöttömyyteen. Peli on luovutettu ja vastapuoli voitti jo säännöistä sovittaessa.
Länsimaissa leikataan ja supistetaan taas, kahdesta syystä: Etelä-Euroopan maat leikkaavat hyvinvointivaltionsa olemattomiin, koska komissio, keskuspankki ja IMF pakottavat. Toisaalta Iso-Britannia, Kanada ja Yhdysvallat leikkaavat vapaaehtoisesti, koska niiden hallitukset yksinkertaisesti haluavat eroon hyvinvointivaltiosta.
Hallitsevat keskustavasemmistolaiset ja keskustaoikeistolaiset puolueet eivät eroa toisistaan käytännön politiikan tasolla, ainoastaan politiikan perusteluissa. Keskustaoikeistolaiset puolueet leikkaavat, eivätkä pahoittele. Keskustavasemmistolaiset puolueet leikkaavat, mutta pahoittelevat samalla. Hahnel nostaa tämän politiikan ikoniksi ja mestariksi Bill Clintonin, joka sosiaaliturvajärjestelmää tuhotessaankin lausahti “I feel your pain”.
Finanssikriisin jäljiltäkään kansainväliseen talousjärjestelmään ei ole tehty pienintäkään muutosta. Sen sijaan pankkeja on nyt entistä vähemmän, joten “too big to fail” -pankit ovat nyt “more big to fail”. Hahnelin mukaan maailman finanssijärjestelmä on nyt vielä vaarallisempi kuin vuonna 2008.
Tästä päästään kolmanteen ja viimeiseen kysymykseen. Mikä olisi vasemmiston toimintasuunnitelma?
Hahnelin mukaan on toteuttettava yhtä aikaa monia strategioita. On rakennettava edistyksellisiä liikkeitä. Ammattiyhdistysliike on uudistettava, samoin ympäristöliike. Erityisen tärkeää olisi rakentaa laaja ja kansainvälinen leikkauksia vastustava liike.
Samaan aikaan on kuitenkin jo kokeiltava toisenlaista maailmaa. Yhteisölliseen talouteen perustuvia järjestelmiä eri muodoissaan tulisi kokeilla ja laajentaa. Tieto ja kokemukset karttuvat ja samalla osoitamme, että toisenlainen talous on mahdollista ja että se toimii. Vasemmiston omaa vaihtoehtoista talousjärjestystä on alettava linjata yhä konkreettisemmin termein. Meillä on oltava selkeä oma ja hyvin läpi keskusteltu vaihtoehto, jotta voimme saada kansanjoukkoja puolellemme sitä tukemaan.
On myös oltava vaalistrategia. Hahnel piti Yhdysvaltoja menetettynä tapauksena, koska kaksipuoluejärjestelmä on hyvin vaikea murtaa ja maailman huonoin vaalirahan sääntely tekee siitä vielä vaikeampaa. Eurooppalaisissa monipuoluejärjestelmissä hegemonia on mahdollista murtaa, mistä esimerkkinä on Syrizan menestys Kreikassa.
Järjestelmäuskoisessa maassa kasvaneelle Hahnelin viimeinen huomio on yllättävin: on luotava myös puolustussuunnitelma. Hahnelin mukaan ei pidä tuudittautua siihen, että vastapuoli luopuisi vallasta helpolla hävittyään vaalit. Sotilaskaappauksen uhka on viime aikoina leijunut esimerkiksi Kreikan yllä, ja muun muassa Meksikossa ja Venäjällä vaalitulosten ei ole annettu vaikuttaa vallanjakoon. On varauduttava vastareaktioihin ja oltava valmis organisoimaan laajamittaista vastarintaa tilanteen niin vaatiessa. Kyllä – myös Suomessa.
Robin Hahnelin kirja Kilpailusta yhteistyöhön – Kohti oikeudenmukaista talousjärjestelmää ilmestyi juuri suomeksi Rauhanpuolustajien kustantamana.