Vasemmistolinkki

Radikaaleinta on arki – pamfletti ja tapahtumia

04.10.2010

Into Kustannus julkaisee piakkoin uuden pamfletin Radikaaleinta on arki. Dan Koivulaakson, Anna Kontulan, Jukka Peltokosken, Miika Saukkosen ja Tero Toivasen kirjoittaman pamfletin mukaan epätyypillisen työmarkkina-aseman työntekijöitä, prekariaattia, on jo kolmannes työvoimasta, ja tämä miljoonan marginaali on tipahtanut perinteisen palkkatyöyhteiskunnan kelkasta, muttei toisaalta välttämättä haikaile sinne takaisinkaan. Uusi työväki tarvitsee omannäköistään työväenliikettä ja mahdollisuutta mielekkääseen työhön ja tekemiseen. Kirjoittajien mukaan on siis downshiftattava koko yhteiskunta ja luotava mahdollisuuksia mielekkääseen arkeen ja elämiseen riittävällä perustulolla.

Pamfletin julkistamistilaisuus pidetään ti 12. lokakuuta klo 12 alken Pikkuparlamentin Kansalaisinfossa (Arkadiankatu 3).

Illalla juhlitaan pamfletin julkkaribileiden merkeissä klo 19 alkaen Punavuoren We Got Beeffissä (Iso Roobertinkatu 21). Bileiden ohjelmassa on keskustelua kirjasta ja politiikan suunnanmuutoksesta sekä esiintyjinä mm. Shaka, Hannibal ja Left Hooks DJ:t Louis Althustler & Tuomenos.

Myös Tampereella on luvassa kirjan tiimoilta tilaisuus lauantaina 6.11. uudelleen avatussa kahvila Hertassa, www.kahvilahertta.org

Pamfletille on avattu myös blogi arjenradikaalit.wordpress.com sekä Facebook-sivu.

Kirjaa löytyy hyvin varustetuista kirjakaupoista ja sen voi tilata myös verkosta: www.like.fi/kirjat/radikaaleinta-arki

  • Etusivu
  • Vaalit
  • Vasemmistolinkki
  • Ihmiset
  • Kalenteri
  • Punavihreä tulevaisuus
  • Materiaalit
Tweets by vaslinkki

RSS Vasemmistoliitto

  • Timo Furuholm: Suomi avaa ovea ydinaseille ja se on virhe
  • Veronika Honkasalo: Miksi opiskelijoita ohjataan lopettamaan opintonsa toimeentulotuen vuoksi?
  • Minja Koskela: Hallituksen on kerrottava kansalaisille nettosopeutuksensa todellinen summa
  • Jessi Jokelainen: Perustulon aika on nyt
  • Timo Furuholm: Pyörävarkausepidemia kuriin kansallisella polkupyörärekisterillä

RSS Kansan Uutiset

  • Ydinaserajoitusten purkaminen tuo riskejä: ”Virhe” 09.06.2026 Kansan Uutiset
  • Vain osa Naton kustannuksista tunnetaan – Epäsuorien kustannusten arvio puuttuu 09.06.2026 Kansan Uutiset
  • Ryhmäteatterin Westö-tulkinnassa näyttelijät ovat parasta – Missä kuljimme harhaan? 09.06.2026 Kansan Uutiset
  • Viivyttely luontotoimissa lisää niin kustannuksia kuin riskejäkin 09.06.2026 Kansan Uutiset
  • Kun kesätöitä ei saa, joutuu valitsemaan: Opiskelu vai toimeentulotuki? 08.06.2026 Kansan Uutiset