Vasemmistolinkki

Puolueet suhtautuvat myönteisesti perusturvan korotukseen – harva sitoutuu ennen vaaleja

20.03.2011

Vapaus valita toisin -verkoston tiedote 17.3.: Vapaus valita toisin -verkoston vaalidebatti otti selvää puolueiden perusturvakannoista Eduskunnan Kansalaisinfossa torstaina 17.3. Puolueilla riittää innostusta perusturvan korotukseen, mutta harva on valmis sitoutumaan juuri näiden etuuksien nostamiseen ennen vaaleja. Perusturvan parantamista noin 120 eurolla kannattivat Vihreät, Vasemmistoliitto, Sdp ja äänestettäessä myös Perussuomalaiset.

Keskustan valtiosihteeri Eeva Kuuskoski ei sanonut tarvittavan korotuksen tasoa. Rkp:n kansanedustaja Håkan Nordman ei halunnut sanoa tarkalleen tässä vaiheessa, miten paljon perusturvaa nostettaisiin, mutta satanen voisi olla paikallaan. Kristillisdemokraattien varapuheenjohtaja Jussi Kärmerannan mukaan perusturvan nostoon on varaa.

Kokoomuksen puoluevaltuuston puheenjohtaja Laura Rädyn mukaan kynnyskysymys seuraavalle hallituskaudelle on, ettei heikommassa asemassa olevilta leikata. Vasemmistoliiton puheenjohtaja Arhinmäki vastasi, että sekin leikkaa jälkeen jääneen perusturvan tasoa, jos perusturvaan ei tehdä korotuksia. Perussuomalaisten kansanedustaja Pirkko Ruohonen-Lerner ei pystynyt sanomaan, mitä kautta ja paljonko Perussuomalaiset nostaisivat perusturvaa.

Vihreät, Rkp, Kristillisdemokraatit, Kokoomus ja Keskusta kannattivat ansiosidonnaisen ja peruspäivärahan välisen kytköksen väliaikaista poistamista, jotta alimpia tukia voidaan nostaa. Kokoomuksen Rädyn mukaan tällöin tehtävä korotus menisi niille, jotka sitä eniten tarvisevat. Arhinmäen mukaan kytköksen poistaminen on perustuloajattelun vastaista ja keskustelua tulisi käydä taitekohdasta. Taitekohta voitaisiin jäädyttää, kun peruspäivärahaa nostetaan ja kaventaa kuilua tätä kautta. Sosialidemokraattien varapuheenjohtaja Maria Guzenina-Richardsonin mukaan Sdp on valmis parantamaan perusturvaa ja pienimpiä ansiosidonnaisia.

Vapaus valita toisin -verkoston vaihtoehtoisen SATA-komitean mietinnössä korostettiin tarvetta parantaa jälkeen jäänyttä perusturvaa. Varjo-SATA-komitea perustettiin, kun perusturvan parantaminen ei hallituksen SATA-komitean työssä edennyt. Ensiaskeleena on nostettava työmarkkinatukea, työttömyysturvan peruspäivärahaa ja pienimpiä sairauspäivärahoja 120 eurolla. Seuraavassa vaiheessa ansiosidonnaisen etuuden ja perusturvan välistä kuilua on kurottava.

Verkoston nettisivuilla on kuvat äänestyksestä sekä VTT Arja Alhon toimittama Ei riitä! 120 euroa lisää perusturvaan –mietintö ja lausuntokooste.
http://vapausvalitatoisin.wordpress.com

  • Etusivu
  • Vaalit
  • Vasemmistolinkki
  • Ihmiset
  • Kalenteri
  • Punavihreä tulevaisuus
  • Materiaalit
Tweets by vaslinkki

RSS Vasemmistoliitto

  • Timo Furuholm: Suomi avaa ovea ydinaseille ja se on virhe
  • Veronika Honkasalo: Miksi opiskelijoita ohjataan lopettamaan opintonsa toimeentulotuen vuoksi?
  • Minja Koskela: Hallituksen on kerrottava kansalaisille nettosopeutuksensa todellinen summa
  • Jessi Jokelainen: Perustulon aika on nyt
  • Timo Furuholm: Pyörävarkausepidemia kuriin kansallisella polkupyörärekisterillä

RSS Kansan Uutiset

  • Ydinaserajoitusten purkaminen tuo riskejä: ”Virhe” 09.06.2026 Kansan Uutiset
  • Vain osa Naton kustannuksista tunnetaan – Epäsuorien kustannusten arvio puuttuu 09.06.2026 Kansan Uutiset
  • Ryhmäteatterin Westö-tulkinnassa näyttelijät ovat parasta – Missä kuljimme harhaan? 09.06.2026 Kansan Uutiset
  • Viivyttely luontotoimissa lisää niin kustannuksia kuin riskejäkin 09.06.2026 Kansan Uutiset
  • Kun kesätöitä ei saa, joutuu valitsemaan: Opiskelu vai toimeentulotuki? 08.06.2026 Kansan Uutiset