Muistiinpanoja 9. helmikuuta Tieteiden talolla järjestetystä Paltamon malli -seminaarista.
Paltamo on 4000 asukkaan kunta lähellä Kajaania. Kunnan työttömyysaste on 17,8% ja huoltosuhde on n. 2, eli jokainen työssäkäyvä elättää kahta työtöntä ja työvoiman ulkopuolella olevaa (vrt. Suomen huoltosuhde 1,28). Tuloveroaste on myös korkea, 19,75%. Laajan rakennetyöttömyyden takia tarve kokonaisvaltaisemmalle työ-, sosiaali- ja terveyspolitiikkojen yhdistämiselle oli suuri, ja Kainuun hallintokokeilu tarjosikin mahdollisuuden politiikan uudistamiselle. Paltamo tarjoutui uudenlaisen työllistämispolitiikan koekunnaksi, ja vuoden 2009 alusta kunnassa käynnistyi Työtä kaikille -hanke.
Kun työllistämispolitiikan nykymallissa lähdetään etsimään työpaikkoihin ihmisiä, lähtee Paltamon malli toisesta suunnasta etsien ihmiselle sopivaa työtä. Keskeistä on yksilön vahvuuksien korostaminen ja hänen voimauttamisensa, millä pyritään syrjäytymisen tunteista eroon. Täystyöllisyys on päämääränä, mutta siihen suunnataan yksilön näkökulmasta.
Käytännön työllistämispolitiikkaa hoidetaan tehtävää varten perustetun Paltamon työvoimayhdistys ry:n kautta. Yhdistys pyörittää ns. työvoimataloa, joka tuo yhteen kaikki työnhakuprosessin eri tahot. Työnhakija (Paltamossa ei puhuta työttömistä) tulee ensin normaaliin tapaan työvoimatoimistoon, josta hänet ohjataan työnhakuklubiin, jossa tehdään yksilökohtainen arvio työnhakijan tilanteesta ja orientoidutaan jatkoprosesseihin. Työnhakuklubista työnhakija suuntaa usemmiten yksilöidyn työtarjouksen kanssa työvoimataloon.
Työvoimatalossa työnhakijoita koulutetaan, kuntoutetaan ja ohjataan, ja jokaisen kanssa solmitaan työsopimus. Tavoitteena on luoda polku avoimille työmarkkinoille. Jokainen työkykyinen työllistetään palkkatöihin, osatyökykyisille taas tarjotaan kuntouttavaa työtoimintaa, työkokeiluja, työkykykartoitusta, kuntoutusta ja apua eläkeprosessissa. Tarkoituksena työvoimatalossa on luoda työn tekemisen ja työhön lähtemisen kulttuuria. Jos sopivaa työtä ei työvoimatalosta tai muualta löydy, sellainen tehdään. Harrastuksesta tai lapsen hoitamisesta voidaan tehdä palkkatyö, ja terveyden tilan arviointi, koulutus, yhteiset infot ja jatkuva positiivinen kannustus kuuluvat työaikaan. Talossa luodaan mestari-kisälli -pareja erilaisissa töissä oppimiseen, ja työvoimaa pyritään myymään ulos talosta avoimille markkinoille.
Työvoimataloon on esimerkiksi työllistetty raskaista töistä luopunut mies blogia kirjoittamaan. Arviona on, että jos häntä kannustetaan ja hän saa itse vaikuttaa työnsä sisältöihin, eikä häntä heti alussa pakoteta karenssin uhalla ”johonkin” töihin, kasvaa hänen halunsa tehdä paljon muutakin. Eräs kahden lapsen äiti taas oli kortistossa siksi, että työttömyyspäiväraha on suurempi kuin kotihoidontuki. Hänelle tarjotaan Paltamon mallissa mahdollisuus hoitaa lapsiaan ja sen ohella tehdä sopivaa työtä, esimerkiksi perhepäivähoitajan apuhenkilönä. Keskeistä on ettei työtä leikitä, vaan työn muotoja määriteltäessä pidetään mielessä sen mielekkyyden välttämättömyys. Eli ojia ei kaiveta ja taas täytetä, vaan jokainen saa osallistua itse määrittelemään kannaltaan mielekästä työn muotoa. Myös osa-aikayrittäjyyteen ryhtymistä talossa tuetaan.
Vanhassa mallissa pienituloisimmat yksinäiset ihmiset saivat vuonna 2008 392 euroa puhtaana käteen, ja monet olivat kutistaneet menonsa niin pieniksi, etteivät he saaneet asumis- tai toimeentulotukea. Tästä ”passiivituen loukusta” irti pyrkivässä Paltamon mallissa palkka määräytyy sosiaaliturvan perusteella siten, että työttömyysturva, asumistuki ja toimeentulotuki summataan, ja päälle saatetaan laittaa kannustinlisänä 115e ja ohjaaavan työn lisää 100-300e/kk. Minimipalkaksi muodostuu 800 euroa kuussa, johon sisältyvät työterveydenhuolto ja lomien kertyminen.
Mitä sitten jos työtön ei halua työnhakijaksi, jos hän ei kaipaa järjestelmän rattaisiin? Työvoimatoimisto lähettää työnhakijansa joka tapauksessa työnhakuklubiin, ja jos henkilö ei lähde sinne, järjestetään keskustelu, jossa ovat mukana työ- ja elinkeinotoimiston virkailija, työnhakija ja työvoimatalon työvalmentaja. Henkilölle kerrotaan tarkasti, mihin tilanne johtaa, ellei hän halua osallistua mihinkään. Tämän jälkeen hänelle tarjotaan työtä työvoimatalosta, ja jos hän edelleen kieltäytyy, hän saa karenssin ja viimesijaisena tulona toimeentulotuen. Uutta tilaisuutta työllistyä tarjotaan mahdollisimman pian. Mahdollisuus kieltäytyä siis tarjotaan, ja pahimmillaan henkilö putoaa samalle pohjalle kuin nykymallissakin.
Paltamon malli on mielenkiintoinen nykyistä kokonaisvaltaisemman politiikan kokeilu. Yksilöstä, koulutuksesta ja voimauttamisesta lähteminen on epäilemättä varsin tervetullut muutos nykyiseen tilanteeseen, jossa työn kysynnän ja tarjonnan kohtaamista odotellaan passiiivisesti ihmisten turhautuessa. Malli sisältää paljon positiivista kannustamista, jossa taloudellisen ahdingon lisääminen ei ole ensisijainen ihmisten aktivointikeino. Nykyiseen työllistämispolitiikan malliin nähden Paltamo tarjonnee paljon, ja mallin tulosten seuraaminen onkin tärkeää hyvinvointivaltion jälkeisenä aikana.
Kuitenkin herää kysymys esimerkiksi mallin suhteesta perustuloon ja työn arvottamiseen. Työn uudet määrittelyt kuulostavat järkeviltä, on mielekästä olettaa että ihmiset haluavat järjestelmän, jossa työtä ei ole vain se mitä avoimilta markkinoilta löytyy, vaan juuri esimerkiksi kotona työskentely tai erilainen kouluttautuminen on palkan arvoista työtä. Kuitenkin Paltamossakin työn määrittelee työvoimatalo, tosin yhteistyössä työnhakijan kanssa. Jos perustavimpana tavoitteena on aina luoda polku avoimille työmarkkinoille, niin omaehtoisesti määritelty työ jää auttamatta vähemmän arvokkaaksi. Haasteena lienee jatkossakin välttää ylhäältä päin sanellut työn määrittelyt – perustuloa odotellessa.