Vasemmistolinkki

Mielenosoitus lakko-oikeuden puolesta ke 19.5. klo 17

17.05.2010

Mielenosoitus lähtee Hakaniemen torilta ja koukkaa työministeriön kautta Elinkeinoelämän keskusliiton eteen. Toivomme kaikkien alojen ammattiosastoja ja kaikkia työläisiä mukaan osoittamaan mieltään.

Suomen elintarviketyöläisten (SEL) lakkorintama pysyi ensimmäisessä lakkoaallossa yhtenäisenä työnantajien härskeistä painostus- ja valehteluyrityksistä huolimatta. Kun lakonmurtaminen ei onnistunut painostuksella pyritään kesäsijaisia saamaan rikkureiksi siirtämällä lakkoa. Vaikka lakko ei ole nyt päällä on tärkeää, että näytämme mitä mieltä olemme painostustoiminnasta laillisia lakkoja vastaan.

Työministeri Sinnemäki perusteli lakon siirtämistä sikojen hyvinvoinnilla, mutta on selvää, että oikea syy löytyy lakonmurtamispyrkimyksestä. Myös eläinsuojelujärjestö Animalia kiirehti tuomitsemaan lakonmurtamisen eläinten oikeuksien varjolla.

Pienipalkkaiset raskasta työtä tekevät toverimme taistelevat inhimillisten työaikojen puolesta. Samaan aikaan työnantaja pyrkii lakonrikkomiseen aivan kuten PAM:n, AKT:n, TU:n ja muiden viimeaikaisten lakkojen aikana. Jotkut työnantajat, kuten Fazer, ja heidän kovapalkkaiset juristinsa, ovat jopa rehvastelleet lehdistössä vievänsä leivän leipurien suusta. Nyt on aika sanoa yhdessä, että tämä ei käy, lakko-oikeus on koskematon. 

www.vastavoima.org

 

  • Etusivu
  • Vaalit
  • Vasemmistolinkki
  • Ihmiset
  • Kalenteri
  • Punavihreä tulevaisuus
  • Materiaalit
Tweets by vaslinkki

RSS Vasemmistoliitto

  • Timo Furuholm: Suomi avaa ovea ydinaseille ja se on virhe
  • Veronika Honkasalo: Miksi opiskelijoita ohjataan lopettamaan opintonsa toimeentulotuen vuoksi?
  • Minja Koskela: Hallituksen on kerrottava kansalaisille nettosopeutuksensa todellinen summa
  • Jessi Jokelainen: Perustulon aika on nyt
  • Timo Furuholm: Pyörävarkausepidemia kuriin kansallisella polkupyörärekisterillä

RSS Kansan Uutiset

  • Ydinaserajoitusten purkaminen tuo riskejä: ”Virhe” 09.06.2026 Kansan Uutiset
  • Vain osa Naton kustannuksista tunnetaan – Epäsuorien kustannusten arvio puuttuu 09.06.2026 Kansan Uutiset
  • Ryhmäteatterin Westö-tulkinnassa näyttelijät ovat parasta – Missä kuljimme harhaan? 09.06.2026 Kansan Uutiset
  • Viivyttely luontotoimissa lisää niin kustannuksia kuin riskejäkin 09.06.2026 Kansan Uutiset
  • Kun kesätöitä ei saa, joutuu valitsemaan: Opiskelu vai toimeentulotuki? 08.06.2026 Kansan Uutiset