Vasemmistoliinkki tovereineen järjesti uudenlaista metropolipolitiikkaa luotaavan seminaarin Pasilan Allianssi-talolla lauantaina 10.3.2012. Alustajina seminaarissa olivat Tero Toivanen (kirjoittaja, Megafoni ja Arjen radikaalit), Eetu Viren (kirjoittaja, Uudet barbaarit -verkkojulkaisu), Silvia Modig (kansanedustaja, kaupunginvaltuutettu) ja Peter Fredriksson(tulosaluejohtaja, HSY). Alustajien lisäksi paikalla oli parikymmentä kuulijaa ja innokasta keskustelijaa.
Metropolia ja kaupunkipolitiikkaa lähestyttiin seminaaripuheissa erityisesti metropolityöläisen näkökulmasta. Keskeisiksi teemoiksi nousivat tieto- ja palvelutyöläisten tarvitsemat erilaiset palvelut ja uudenlainen sosiaalipolitiikka mukaan lukien perustulo, ekologiset haasteet, asuminen, metropolin vapaa tila ja aika sekä verkostot niin kaupunkien välillä, niiden sisällä kuin asukkaidenkin kesken.
Tero Toivanen käsitteli avauspuheenvuorossaan kapitalismin kriisien heijastumista kaupunkien kehitykseen. Finanssijärjestelmän uudistamisella, investoinneilla, lainoilla ja kaupunkitilan muokkaamisella pyritään usein välttämään tai ainakin lykkäämään kriisin syntymistä. Esimerkiksi aiemmista murrosvaiheista Toivanen nosti 1800-luvun puolivälissä tapahtuneen Pariisin hausmannisaation, joka kulminoitui kulutukseen ja nautintoihin kutsuvien suurten bulevardien rakentamiseen. Pariisissa ylhäältä määrätyn kaupunkitilan muokkauksen vastaliikkeeksi nousi Pariisin kommuuni, joka pyrki valtaamaan kaupunkitilaa takaisin porvarilliselta elämäntavalta. Nykypäivänä vastaavanlaista kaupunkitilan muokkausta suurten investointien avulla tehdään erityisesti kolmannen maailman nousevissa metropoleissa. Vastavoimia voidaan Toivasen mukaan nähdä ainakin yliopisto- ja Occupy-liikkeissä.
Myös tieto- ja palveluintensiivisen metropolin kehittyminen voidaan nähdä eräänlaisena vastaliikkeenä. Metropolista on tullut tietoyhteiskunnan ”tehdas”, joka keskittyy nimenomaan immateriaaliseen ja luovaan tuotantoon. Työn prekarisaatio ja siirtolaisvirrat voidaan nähdä osin positiivisena liikkeenä, kun työläiset pakenevat palkkatyön ikeestä metropolin tilaan tekemään työtä vapaammin ja enemmän omilla ehdoillaan. Luovuutta ja uusia innovaatioita yritetään toki myös kaupallistaa. Pitkälti tehdastyöväestön vaatimuksista rakentuneet nyky-yhteiskunnan palvelut ja normit eivät enää vastaa metropolityöläisen tarpeita tai elämäntapaa. Tärkeimmiksi tämän hetken metropolikeskustelun aiheiksi Toivonen nostikin perustulon, ekologiset haasteet ja kaupunkidemokratian.
Eetu Viren jatkoi Toivasen ajatuskulkuja metropolin työn ja tilan luonteesta ja painotti niin kaupunkien kuin metropolityöläisyyden verkostomaisuutta. Nykypäivän ja tulevaisuuden metropolit eivät sijaitse enää jokien ja rautateiden vaan tietoverkkojen varsilla toimien samalla niiden solmukohtina. Metropolit muodostavat ylikansallisia verkostoja ja nousevat kansallisvaltioita tärkeämmiksi haastaen myös perinteisen kansalaisuuden idean. Kaupunkien sisälle muodostuu omanlaisiaan hierarkioita, jotka tulevat merkittävämmiksi kuin erot keskusten ja periferioiden välillä; metropolityöläiset jakautuvat kahden kerroksen väkeen huippuasiantuntijoiksi ja likaisen työn tekijöiksi.
Metropolityön luonne on erilainen kuin teollisen työn eikä sitä voi erottaa työn tekijästä. Metropolissa myös matalapalkka-alojen työntekijöiltä ja siirtotyöläisiltä edellytetään uudenlaisia kykyjä, joita ilman urbaanissa ympäristössä on mahdotonta tulla toimeen. Metropolityöläisen täytyy pystyä sopeutumaan alati muuttuvaan ympäristöön, vaihtuviin ärsykkeisiin ja erilaisiin ihmisiin. On myös kyettävä hoitamaan montaa erilaista tehtävää yhtä aikaa ja pärjättävä ilman tukiverkostoa.
Yksilöllisten taitojen korostumisesta huolimatta metropolityöläiset ovat Virenin mukaan pikemminkin verkostoja kuin yksilöitä, siksi tieto- ja palvelutyöläisten tarpeet, vaatimukset ja oikeudetkaan eivät voi perustua yksilön erottamiseen ryhmästä. Esimerkiksi perustulon tulee olla kollektiivinen ja riippumaton yksilösuorituksista vastapainona yksilön vastuuttamiselle. Muita metropoliympäristössä keskeisiä palveluita ovat toimiva asuminen ja liikenne, kulttuuripalvelut, terveydenhuolto ja vapaat työtilat.
Muun muassa Helsingin kaupunkisuunnittelulautakunnan ja Oranssi Asunnot Oy:n hallituksen jäsen sekä Vaahteramäki ry:n puheenjohtaja Silvia Modig keskittyi puheenvuorossaan erityisesti asumiseen ja rakentamiseen metropoliympäristössä. Kaupungissa asuminen on kohtuuttoman kallista ja kustannusten nousuun pitäisi puuttua esimerkiksi ryhmärakentamisella sekä erityisesti kaupungin omalla asuntotuotannolla. Ekologinen ja sosiaalisesti oikeudenmukainen asuntotuotanto on ensisijaista sekä ihmisten että luonnon hyvinvoinnin takaamiseksi. Kaupungeissa tukalassa asemassa ovat varsinkin itsensä työllistävät pienyrittäjät ja yksinasuvat. Erityisesti pienituloisia tukevia uudenlaisia ratkaisuja kuten kommuuniasumista ja muunneltavia asuntoja, osakuntia ja sosiaalista luototusta pitäisi kehittää. Kun kaikki rahat ja henkiset resurssit eivät mene asumiskustannuksista huolehtimiseen, luovuus pääsee helpommin valloilleen.
Modig puhui myös kaupunkitilan vapauttamisesta ja lähidemokratian lisäämisestä. Kaupungin pitäisi tarjota vapaata työtilaa (esim. maksuton internet) ja ilmaisia kokoustiloja, jotta työtä olisi mahdollista tehdä itsenäisesti sekä riippumattomana ja järjestäytyminen olisi helpompaa. Ihmisten pitäisi itse päästä vaikuttamaan asumisen ja metropolin kehitykseen esimerkiksi kaupunginosapaneeleissa; paikallisten yhdistysten integroiminen päätöksentekoon ja palveluntuotantoon tuottaisi hedelmällisempää kaupunkikehitystä kuin suuriin yksiköihin keskittäminen. Modigin mukaan myös kaupunkitilan muutos pitää hyväksyä: arvokiinteistöjen kuten Postitalon tai perinteisten instituutioiden kuten kirjavarastona toimivien kirjastojen suojelussa ei välttämättä ole järkeä, jos tilat eivät sovellu käyttöön ja metropolin asukkaiden tarpeisiin. Uudenlaista metropolia ei rakenneta pelkkiä seiniä suojelemalla.
Seminaarin viimeinen puhuja Peter Fredriksson esitteli metropolialueen ja eri ministeriöiden yhteistä kaupunki-innovaatiohanketta (www.kaupunki-innovaatiot.fi). Metropolialueen kehitykseen liittyen Fredriksson painotti sitä, miten suuret rakenteelliset ja ajatusmaailmojen muutokset voivat tapahtua vain silloin, kun muutoksen ikkuna on auki. Seminaarin keskustelut antavat viitteitä siitä, että kaupunkipolitiikassa muutoksen mahdollisuus olisi avautumassa ja sitä Vasemmiston pitäisi osata hyödyntää. Fredriksson kehotti myös pohtimaan, mikä todellisuudessa on se uusi metropolityöläisten ryhmä, joka muutoksen voisi saada aikaan ja muistutti että muuttuvina aikoina kannattaa kuunnella nimenomaan edelläkävijöitä.
Helsingin Vasemmistoliiton puheenjohtaja Sampo Villanen veti seminaarin lopuksi keskustelun tunnelmia yhteen. Vasemmistolaisen politiikan kannalta keskeisiksi teemoiksi nousivat kehittyminen verkostokaupungiksi, jossa keskustan merkitys pienenee ja ihmiset liikkuvat ensisijaisesti omalla asuinalueellaan; kollektiiviset vaatimukset ja tarpeet yksilöiden korostamisen sijaan; kaupungin vapaa tila ja aika jotka voidaan nähdä osana tulonjakoa; lähidemokratian lisääminen esimerkiksi kaupunginosabudjetoinnin kautta ja muutoksen mahdollisuuksiin tarttuminen.
Alustusten synnyttämä keskustelu oli innostunutta ja liikkui ruohonjuuritason ideoista kauniisiin utopioihin. Yksi suuri haaste Vasemmistolle onkin, miten haihattelusta ja unelmista päästään todellisiin, konkreettisiin vaatimuksiin ja muutosehdotuksiin. Ideoita ja uskoa kehityksen mahdollisuuksiin ainakin riittää.