Valistuksen ajasta lähtien aineellinen vauraus on samastettu hyvinvointiin. Markkinat ovat tuottaneet valtaisan talouskasvun ja varallisuus on ollut menestyksen mittari. Tutkimukset kertovat, että ihmisten kokema hyvinvointi eli tyytyväisyys elämäänsä lisääntyy kehitysmaissa talouskasvun myötä edelleen, mutta ei enää merkittävästi taloudellisesti vauraissa maissa.
Kun perustarpeet on tyydytetty, ihmiset korostavat yhä enemmän ihmissuhteita ja elämän merkityksellisyyttä. Evan kyselytutkimuksessa yli puolet suomalaisista oli sitä mieltä, että “taloudellisen hyvinvoinnin kehittäminen vielä nykyistä korkeammalle tasolle lisää pahoinvointia”.
Taloustieteen missio on alan oppikirjojen mukaan tarpeiden tyydyttäminen. Tarpeiden tyydyttäminen ja hyvinvointi sisältävät paljon asioita, joita ei voi mitata rahassa. Jotkut taloustieteilijät ovat kyseenalaistaneet bruttokansantuotteen autuaaksi tekevän voiman ja herättäneet hämmennystä pitämällä onnellisuutta menestyksellisen politiikan mittarina. Millaista on talousajattelu, kun tavoitteena on hyvinvointi eikä bruttokansantuotteen kasvu tai tuotantoyksiköiden suoritemäärät kuten nykyisin?
Työelämässä on tapahtunut paljon myönteistä, mutta kiire ja stressi ovat lisääntyneet. Monen mieleen nousee kysymys, mitä järkeä on juosta oravanpyörässä saadakseen jotain lisää. Jotkut puhuvat tarpeesta palata aristoteelisiin kohtuutta korostaviin hyveisiin. Itämaiset arvot – kuten pyrkimykset kohti myötätuntoa, hiljentymistä ja itsensä unohtamista – lisäävät suosiotaan. Aristoteeliset ja itämaiset ajatukset voidaan leimata elitistisiksi. Mutta ehkä ne ovatkin heikkoja signaaleja tulevasta valtavirrasta.
Tärkeitä tekijöitä nykymuotoisen talouskasvuajattelun suosion hiipumiseen ovat olleet ekologiset rajat. On ymmärretty, ettei maapallon kestokyky salli nykyistä menoa ainakaan silloin, kun kehitysmaiden väestö lähestyy länsimaista elämäntapaa.
Onko onnellisuus silkkaa hedonismia? Kun ihmisiltä on kysytty heidän tyytyväisyyttään elämäänsä kokonaisuudessaan, saamme jokseenkin saman tuloksen kuin onnellisuudesta kysyttäessä. Asialle on annettava suuri paino. Muutoin kiistetään ihmisten asiantuntemus omasta hyvinvoinnistaan.
On tärkeää käsitellä hyvinvoinnin edellytyksiä, kuten terveyttä, turvaa huono-osaisuuden uhkaa vastaan, osallistumis- ja oppimismahdollisuuksia, demokratiaa, ympäristön tilaa ja oikeusvaltion toteutumista. Näitä hyvinvoinnin edellytyksiä on mitattu jo pitkään, mutta tuloksista ei ole tullut yhteiskuntakehitystä ohjaavia mittapuita. Hyvinvoinnin edellytykset on alistettu talouskasvun pyrkimyksille, vaikka talous tulisi pikemmin alistaa niille.
Yhteiskuntapolitiikassa tarvitaan erilaisia mittapuita. Yksi niistä on edellä kuvattujen hyvinvoinnin edellytysten toteutuminen. Toinen on ihmisten tyytyväisyys elämäänsä. Sitä lähellä ovat myötätunto ja välittäminen, kiireettömyys ja ihmettely, itsetuntemus, kohtuullisuus ja luontosuhde. Niihin sopii luopuminen kulutusajattelusta ja henkilökohtaisen ekologisen jalanjäljen pienentäminen sekä huono-osaisten suhteellisen aseman parantaminen kansallisesti ja kansainvälisesti.
Tällainen kokonaissuuntaus tuntuu ehkä idealistiselta, mutta se saattaa nykyoloissa olla realistisin vaihtoehto, kun pyrkimyksenä on hyvä elämä ja kestävä kehitys. Vahva talouskasvu tuntui valistusajalla idealistiselta, mutta osoittautui sittemmin realistiseksi. Nyt elämme toista aikaa. Luontosuhde, hyvä elämä, kohtuullisuus ja heikoista huolehtiminen voisivat olla vakavasti otettava vaihtoehto. Ehkä ne osoittautuvat aikaa myöten realistisiksi.
Jouko Kajanoja
Kirjoittaja on valtiotieteen tohtori ja yhteiskuntapolitiikan dosentti.
Puheenvuoro on julkaistu Suomen Kuvalehdessä 12.6.2009