Vasemmistolinkki

Kulttuurimaanantait pyörähtävät käyntiin 10.2.

10.02.2014

Kulttuurimaanantai

Kulttuurimaanantai on Kallion Vasemmiston ja Vasemmistolinkin yhteinen illanvietto elokuvan tai muun kulttuuritoiminnan merkeissä. Kulttuurimaanantait ovat avoimia kaikille vasemmistolaisesta toiminnasta kiinnostuneille!

Ensimmäisenä kertana 10.2. alkaen klo 18.00 katsomme elokuvan Kasvukausi. Elokuvateatterina toimii puoluetoimiston auditorio, joka sijaitsee osoitteessa Lintulahdenkatu 10.

Elokuvan taustoista tulee kertomaan ohjaaja Sampsa huttunen. Ilta jatkuu keskustelun merkeissä.

Kasvukausi kertoo miehestä, joka haluaa kasvattaa kannabista avoimesti ja lupia kyselemättä. Laki kun näyttäisi mahdollistavan kaiken kasvatuksen muuhun kuin huumausainekäyttöön. Viranomaiset ovat asiasta kuitenkin toista mieltä, ja vaikka pelto pukkaa kukkaa, on sadonkorjuun tiellä este jos toinenkin.

Kasvukausi seuraa viljelijä Timo Haaran toimintaa kannabiksen parissa kahden vuoden ajan. Elokuva on tarina kansalaistottelemattomuudesta ja yhden miehen taistelusta tavoitteensa puolesta systeemiä vastaan.

“The Growing Season is a story of a man who wants to cultivate cannabis openly and without asking for permissions. Authorities are not in favour of his endeavour, and although the fields are blooming, many obstacles stand in the way of the harvest.

The film follows Finnish farmer Timo Haara for two years in his quest to grow cannabis, telling a story of civil disobedience and one man’s fight against the system in pursuit of his goal.”

http://www.kasvukausi.fi/

  • Etusivu
  • Vaalit
  • Vasemmistolinkki
  • Ihmiset
  • Kalenteri
  • Punavihreä tulevaisuus
  • Materiaalit
Tweets by vaslinkki

RSS Vasemmistoliitto

  • Veronika Honkasalo: Miksi opiskelijoita ohjataan lopettamaan opintonsa toimeentulotuen vuoksi?
  • Minja Koskela: Hallituksen on kerrottava kansalaisille nettosopeutuksensa todellinen summa
  • Jessi Jokelainen: Perustulon aika on nyt
  • Timo Furuholm: Pyörävarkausepidemia kuriin kansallisella polkupyörärekisterillä
  • Timo Furuholm: Nuorten miesten syrjäytyminen on tikittävä aikapommi

RSS Kansan Uutiset

  • Ydinaserajoitusten purkaminen tuo riskejä: ”Virhe” 09.06.2026 Kansan Uutiset
  • Vain osa Naton kustannuksista tunnetaan – Epäsuorien kustannusten arvio puuttuu 09.06.2026 Kansan Uutiset
  • Ryhmäteatterin Westö-tulkinnassa näyttelijät ovat parasta – Missä kuljimme harhaan? 09.06.2026 Kansan Uutiset
  • Viivyttely luontotoimissa lisää niin kustannuksia kuin riskejäkin 09.06.2026 Kansan Uutiset
  • Kun kesätöitä ei saa, joutuu valitsemaan: Opiskelu vai toimeentulotuki? 08.06.2026 Kansan Uutiset