Eduskunnan kansalaisinfossa etsittiin tiistaina työläisiä tilaisuudessa, jonka otsikko oli “Keitä ovat nykypäivän työläiset?”
Vasemmisto etsii työtä -kirjan kirjoittaneesta General Intellect -osuuskunnasta haasteita establishmentille olivat heittämässä Eetu Viren ja Markus Himanen.
Establishmentia saivat edustaa Vasemmistoliiton kansanedustaja Paavo Arhinmäki, vihreiden Elina Moisio ja SAK:n Erkki Laukkanen. Kärkkäästi keskustelevaa yleisöä oli paikalla n. 50 eli kansalaisinfon täydeltä.
Eetu Viren alusti kirjan perusteemoista: pitää erottaa markkinat ja kapitalismi toisistaan ja analysoida kapitalismin saamaa nykymuotoa. Kapitalismia ajaa eteenpäin työläisten toiminta, “elävä työ”.
“Kun prekariaatti-termi tuli julkisuuteen muutama vuosi sitten, haluttiin se supistaa tarkoittamaan pätkätyöläisiä ja pätkätyöläisissä nähtiin olevan ‘uusi syrjäytyneiden luokka’. Me emme kuitenkaan ole köyhiä tai poloisia vaan vahvoja”, Viren sanoi.
Haasteena siirtolaisuus
Ensimmäisenä haasteena vasemmistolle Markus Himanen esitti siirtolaisuuden. “Vasemmistolla on ollut siirtolaisuuteen kansallisvaltion näkökulma. Me haluamme kääntää näkökulman liikkeen vapauteen, jonka vastakohtana on liikkeen kontorolli säilöntäkeskuksineen.”
SAK:n Erkki Laukkanen oli suorastaan pahoitteleva kuvaillesaan SAK:n linjaa siirtolaisuuteen. “Aikaisempi myönteinen kantamme koki jyrkän muutoksen vuoden -99 tienoilla.” Uusien jäsenmaiden tultua EU:iin SAK vaati ja sai siirtymäajat ulkomaisen työvoiman liikkuvuudelle. Pelot osoittautuivat aiheettomiksi. Siirtolaiset eivät tulleet massoittain Suomeen eikä siirtolaisilla ollut palkkaehtoja romahduttavaa vaikutusta. Laukkasen mielestä SAK on pääsemässä “kauhuvaiheen ohi” ja valmis suhtautumaan siirtolaisuuteen positiivisemmin.
Elina Moision mielestä ihmisten liikkuvuuden kontrollia pitäisi höllentää. “Maahanmuuttoasioiden siirto sisäministeriöön oli mielestäni virhe. Nyt siirtolaiset nähdään vain massana, johon täytyy kohdistaa kontrollitoimenpiteitä”, Moisio sanoi. Paavo Arhinmäki muistutti, että vasemmisto on kansainvälinen liike ja sen tavoitteena täytyy olla rajojen avaaminen ihmisille. “Poliittinen realisti minussa tosin sanoo, että kaikkea ei voida avata yhdellä kerralla, mutta vähitellen.” Arhinmäen mielestä liikkuvuuden kontrolli vaikuttaa myös suoraan siirtolaisten huonoihin työehtoihin: kontrollitoimenpiteitä välttelevä siirtolainen ei voi vaatia itselleen parempia työehtoja.
Kommentissaan Eetu Viren oli samaa mieltä siitä, että kontrolli tuottaa huonoja työehtoja. Hän myös muistutti, että romanikerjäläisten tapaus osoittaa, että liikkuvuus edes EU:n sisällä ei ole vapaata. Kerjäläiset ovat EU-kansalaisia, mutta silti heitä karkotetaan ja kontrolloidaan. “Uusi ulkomaalaislaki vaikuttaa aivan paskalta. Se tuottaa lisää hallinnollista mielivaltaa siirtolaisten kontrolloimiseen”, Viren sanoi. Himasen ja Virenin mielestä vasemmiston pitäisi lakkauttaa säilöntäkeskukset ja siirtolaisten kontrolli sekä viime kädessä purkaa valtioiden oikeus kontrolloida ihmisten liikettä rajojen yli.
Anu Suoranta kyseenalaisti Himasen ja Virenin teesiä liikkumisen ensisijaisuudesta. “Halutaanko edes Suomen sisällä liikkua töiden perässä? Eikö Kymenlaakson paperityöläisten esimerkki näyttänyt, että ihmiset kaikkein mieluiten pysyvät kotiseudullaan?” Viren vastasi heittämällä, että ihmiset kuitenkin liikkuvat toisenlaisen elämän perässä. “Kuinka monta nuorta naista Kainuussa on?”, Viren kysyi.
Jatkokommenteissa Elina Moisio toi esiin epäkohdat, joita liittyy järjestelmälliseen maahanmuuttajatuontiin, joka Suomessakin on aloitettu tuomalla töihin filippiiniläisiä lähihoitajia. Arhinmäki komppasi, että on epäilyttävä tavoite valita siirtolaisista “parhaat päältä”. Markus Himanen muistutti, että siirtolaisia ei pidä nähdä heikkoina ja raukkoina, vaan voimakkaina. Siirtolaisten voiman takia niitä muureja ja säilöntäkeskuksia rakennetaan.
Haasteena työn naisistuminen
Eetu Viren esitti tilaisuuden toisen haasteen, teemana työn muutos ja sen naisistuminen. Palkkatyö ei ole ainoa kansantuloa lisäävää työtä, feministiset taloustieteilijät ovat jo vuosikymmeniä huomauttaneet, että naiset tekevät paljon korvaamatonta työtä, josta ei makseta mitään korvausta. Aikoinaan fordistisen tehdastyön yhteiskuntamallissa tehdastyöläinen, mies, saattoi luottavaisin mielin mennä lakkoon koska hänellä oli kuitenkin vaimo kotona huolehtimassa ruoanlaitosta ja paidansilityksestä. Nykypäivän työssäkäyvä yksinhuoltajaäiti haastaa tämän perinteisen kuvan työstä. Jos käydään työssä hoitamassa lapsia ja illalla hoidetaan kotona lapsia, niin missä onkaan”työn” ja “elämän” välinen ero?
“Mikä on vasemmiston vastaus ahtaassa taloudellisessa tilanteessa olevalle yksinhuoltajaäidille. Onko se että ‘hanki mies’ vai että ‘hanki toinen työ'”, Eetu Viren kärjisti.
Arhinmäki vastasi, että kysymyksenasettelu on nyt väärä. Yhteiskunta pitäisi järjestää niin, että ei olisi erikseen miesten ja naisten töitä, ja että kotityötkin jakautuisivat molemmille sukupuolille. Elina Moision mielestä tästä tavoitteesta ollaan kuitenkin vielä kaukana. “Kotityön lisäksi on koko joukko erilaista yhteiskunnallista työtä, jota tehdään palkatta. Onko se työtä vai elämää?”, Moisio kysyi. Moision mukaan nykypäivän työelämässä pidetään edelleen tiukasti kiinni vanhoista dikotomioista työllinen/työtön ja palkkatyö/yrittäjyys. Erkki Laukkasen mukaan naisten”income gappiä” miesten suhteen ei ole saatu kiinni, ja ero on pikemminkin kasvamassa. Ammattialojen jakautumista naisten ja miesten töihin yritettiin 80-luvulla lieventää ja siinä saatiinkin menestyksiä, mutta lama pyyhkäisi pois kaiken kehityksen.
Kimmo Kevätsalo kommentoi General Intellectin nuorille miehille: “Teidän päävastustajanne näyttää olevan maskuliininen, fordistinen tehdastyö. Onko Suomessa oikeastaan koskaan ollut tätä? Suomi kuitenkin teollistui myöhään ja naisten työssäkäynti on meillä ollut aina yleistä.” Eetu Viren vastasi, että koko teollisen työn järjestelmä on maskuliininen, koska tapa mitata tuottavuutta suosii miehisiä aloja ja tuottaa näin rakenteellista syrjintää.
Jutta Hassinen kysyi miksei nykyään puhuta työajan lyhentämisestä. Hän halusi myös Islannin mallin mukaisesti vanhempainvapaisiin vain miehille varatut osat, jotta miehet jäisivät myös kotiin perheen lisääntyessä. Arhinmäki ja Moisio jakoivat Hassisen ihmetyksen työajan lyhennyskeskustelun loppumisesta. Moision mielestä on pikemminkin syntynyt “kaikkien on tehtävä enemmän työtä” -blokki, joka haluaa ikääntymisen tai milloin minkäkin syyn varjolla pidentää työaikoja ja nostaa eläkeikää.
Erkki Laukkanen ei uskonut työn jakamiseen. “Alle 30 tuntia viikossa tekevät haluaisivat tehdä enemmän, yli 40 tuntia viikossa haluaisivat tehdä vähemmän.” Eetu Viren kommentoi, että Ranskassa tehty työajan lyhentäminen ei ole käytännössä lyhentänyt työaikaa. Töillä on edelleen sama henkinen kuormittavuus kuin aiemminkin.
Haasteena prekarisaatio ja perustulo
Viimeinen haaste koski prekarisaatiota. Markus Himasen mukaan nykyään “tyypillistä” ja “ei-tyypillistä” työsuhdetta on vaikea erottaa toisistaan. Samoin tuottavuuden yhteys palkan määrään on heikentynyt, ja työtaistelut ovat muutuneet vaikeammaksi järjestää. Niinpä kamppailuvat siirtyvät tehtaasta yhteiskuntaan. Ne liittyvät esimerkiksi palveluihin ja kaupunkitilaan. “Marxia siteeraten: Kuka on työläinen? Työläinen on se, joka taistelee kapitalismia vastaan ja paremman elämän puolesta”, Himanen sanoi.
Eetu Viren jatkoi sanomalla, että työläinen ei unelmoi elinkautisesta tehtaassa. “Jos vasemmistolla ei ole tarjota muuta kuin elinikäinen tehdastyö ja lisäksi huonoa omaatuntoa siitä, kuinka joillain muilla menee vielä huonommin, niin ei ihme että oikeisto voittaa. Oikeisto osaa tällä hetkellä paremmin vastata ihmisten unelmiin.”
Elina Moision mielestä oikeiston näkemys unelmista on se, että ne voidaan täyttää lisäämällä kulutusta. Hän kaipasi sen tilalle työelämän “huokoisuutta”, mahdollisuuksia vuorotteluvapaiden, lyhennetyn työviikon ja muiden välineiden kautta joustavoittaa työn ja elämän suhdetta. Hän mietti, kuinka kauan vakinaista, kokoaikaista työsuhdetta enää pidetään työelämän normina.
Paavo Arhinmäen mielestä työläisten unelmana eivät ole lyhyet työsuhteet. Silpputyöt eivät ole vapautta. Arhinmäki kaipasi myös uusia työtaistelun muotoja niille lukuisille aloille, joilla lakkoilu on vaikeaa. Tehyn viime vuotista joukkoirtisanoutumisuhkausta hän piti positiivisena esimerkkinä työtaistelun uusista muodoista.
Markus Himanen nosti illan päätteeksi esiin perustulon. Perustulo tarvitaan, jotta lisättäisiin työläisten taisteluvoimaa pääomaa vastaan. Perustulon olisi oltava niin korkea, että se mahdollistaa työstä kieltäytymisen. Paavo Arhinmäen mielestä vasemmiston olisi luotava oma perustulomalli. Moisio ja Arhinmäki kinastelivat hetken siitä, onko vihreiden tarjoama perustulo riittävän korkea lisäämään työntekijöiden neuvotteluvoimaa. Anu Suorannan mielestä taas vastaus ei ole perustulo, vaan tulonjaon reipas tasaaminen. Erkki Laukkanen puolusti ansioturvaa: “Kyllä jokaisen työtunnin pitäisi kartuttaa sosiaaliturvaa ja eläkettä”.
Tilaisuus päättyi monisanaisiin kiitoksiin haastavan keskustelunavauksen tuottaneen General Intellectin suuntaan. Vasemmiston uudistamiskeskustelu on nyt saanut konkreettisen startin.